Tor Essén, 255

Tor Essén, 255

Eläkeläinen, etnologi

Eläkkeellä oleva Tor Essén tuo Pro Kirkkonummen ehdokaskaartiin laajaa osaamista ja vuosikymmenten kokemusta yhdistystoiminnasta ja asioihin vaikuttamisesta. Tor on toiminut lukuisissa kulttuuri- ja taideyhdistyksissä sekä ympäristöyhdistyksissä. Lisäksi hän on ollut mm. perustamassa Suomen Eucrea-yhdistystä, joka on Eurooppalaisen Eucrean jäsen. 

Tvåspråkig Tor är en av de personer som grundade Finlands svenska gröna. Han har varit styrelsemedlem i Sydkustens landskapsförbund och suppleant i styrelse för Svenska Finlands folkting. Därutöver har han varit medlem bl.a. i Esbo arbis direktion. 

Eläkkeelle Tor jäi Invalidiliiton keskustoimistosta. Hän oli järjestötyön suunnittelija ja Pohjoismaisten asioiden sihteeri. Aikoinaan hän opiskeli Åbo Akadimissa etnologiksi.

Luonnossa liikkumisesta pitävä Tor haluaa korostaa metsän rauhoittavaa vaikutusta ihmisiin. Kirkkonummella tähän on hyvä mahdollisuudet ja ne tulee turvata tulevaisuudessakin. 

Talonrakennusinvestoinneissa tulisi tilat suunnitella siten, että ne olisivat mahdollisimman hyvin käytössä koko päivän. Mm. kuntalaisten mahdollisuuksia omaehtoiseen harrastustoimintaan tulisi parantaa tarjoamalla tiloja kuntalaisten käyttöön eri puolella kuntaa. Tarvetta olisi esimerkiksi tiloille, joissa voisi maalata, nikkaroida, kutoa tai tehdä keramiikkatöitä. Myös leikkipuistoja suunniteltaessa voitaisiin niiden yhteyteen lisätä enemmän katoksia tuomaan suojaa ja esimerkiksi grillipaikkoja lisäämään alueen käyttömahdollisuuksia. 

Kansalaisopistolle Tor antaa positiivista palautetta. Hän haluaisi kuitenkin nostaa keskusteluun opiston kesätoiminnan kehittämisen – silloinhan monella on aikaa kehittää itseään ja omaa osaamistaan.  

Kirkkonummen tiestön heikolle kunnolle pitäisi aktiivisesti pyrkiä tekemään jotain. Sillä on merkitystä asukkaiden arkielämään ja kunnassa vierailevien mielikuvaan.

Yhteystiedot: tetessen32@gmail.com 

Tutustu myös muihin ehdokkaisiin