
Birgitta Salonen
Myynnin ja markkinoinnin osaaja, yrittäjä, Pro Kirkkonummi pj.
Birgitta Salonen kiinnostui Kirkkonummen kunnan asioihin vaikuttamisesta, kun muutti noin kuusi vuotta sitten perheensä kanssa tänne. ”Muutimme tänne pysyvästi ja haluan olla luomassa Kirkkonummea, jossa on maailman parasta asua vauvasta vanhuuteen.”, summaa Birgitta. Birgitta on ennättänyt asua monessa eri paikassa Suomessa ja ulkomailla. Hänen mielestä Kirkkonummella on jo moni asia todella hyvin ja sen huomaa, kun on asunut muualla, mistä saa vertailupohjaa.
Birgitta on koulutukseltaa kansainvälisen liiketoiminnan tradenomi ja hyvinvointiteknologian insinööri. Hän on tehnyt pitkän uran isossa kansainvälisessä yrityksessä myynnin ja markkinoinin parissa. Birgitta toimii tällä hetkellä päätoimisena yrittäjänä, ollen viimeiset seitsemän sivutoimisena yrittäjänä. Hän tekee muille yrityksille, yhteisöille ja henkilöbrändeille digitaalisen myynnin ja markkinoinnin avulla kestävää kasvua.
Vapaa-ajallaan Birgitta liikkuu mielellään tai nauttii perheen ja ystävien kanssa olemisesta. Hänen mielestä hyvinvointi on erittäin tärkeää, koska hyvinvoiva ihminen lisää sitä myös ympärilleen. Birgitan mielestä kunnan tulee tukea kaiken ikäisten ihmisten hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla.
Birgitta on tuonut kuntavaikuttamiseen jo paljon edellisten vaalien jälkeen 2021, jolloin hän asettui ehdolle ensimmäistä kertaa. ”On tärkeää tehdä yhteistä kuntaamme osallistaen yhdessä ja yhteisen kuntastrategiamme kautta”; summaa Birgitta. Hänen aloitteestaan kirjattiin esimerkiksi vuoden 2023 Talousarvioon, että uuden pitkäntähtäimen ohjaustyökalun luomisessa pitää osallistaa niin kuntalaisia, yrityksiä, kuntamme työntekijöitä, seuroja ja muita sidosryhmiä. ”Johtaessamme päätöksiä kuntastrategia ja täten yhteisö edellä luottamus tulevaisuuteen kasvaa. Osallistaminen vahvistaa demokratiaa, mikä on nyt tärkeää tässä ajassa.”; kertoo Birgitta.
Birgitan mielestä olemassa olevia paikallisia yrityksiä tulisi tukea mahdollisimman paljon, jotta se loisi uskoa myös uusille yrityksille ja yrittäjiksi haluaville. Kirkkonummen Yrittäjät yhteisö onkin tehnyt jo loistavaa työtä yrittäjyyden eteen yhdessä kunnan ja muiden sidosryhmien kanssa, mm. Business Forum Kirkkonummi muodossa. ”Yritykset luovat veroeurojamme.”; päättää Birgitta.
Birgitta haluaa olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa, että:
– Johdamme kuntaamme yhteisen kuntastrategiamme kautta.
– Osallistamme päätöksissä ennakoiden siihen liittyviä sidosryhmiä.
– Teemme yhteistyötä yli puolue- ja sidosryhmärajojen.
Yhteystiedot: birgitalle@gmail.com
LinkedIn profiili: linkedin.com/in/birgitta-salonen