Aluksi kiitos Vivecalle erinomaisesta kirjoituksesta ja kokoomuslaisena poikkeuksellisen rohkeasta ulostulosta. Kuten Viveca toteaa, Urhea-toiminnan haasteet Kirkkonummella liittyivät toteutuksen keskeneräisyyteen – eivät itse konseptiin. Toiminnan lakkauttamista on Kirkkonummella jarrutellut vain yksi valtuustoryhmä, Pro Kirkkonummi. Lakkauttamisen sijaan konseptia tulisi kehittää.
Urheaa oltiin lakkauttamassa jo viime vuoden puolella, mutta allekirjoittaneen ehdotuksesta asia palautettiin kunnanhallituksessa 11.11.2024 kasvatus- ja koulutuslautakuntien käsittelyyn. Edellisviikolla Urhean jatko oli jälleen lautakuntien käsittelyssä.
Suomenkielisessä lautakunnassa Pro Kirkkonummen Pekka Sinisalo esitti, että Urhean lakkauttamisen sijaan toimintaa kehitettäisiin. Koska kaunis ajatus siitä, että meillä olisi joka taajamassa liikuntalinja ei toimi, tulisi resurssit keskittää 1-2 kouluun. Esitystä kannatti vain Arttu Lankinen (PS). Ruotsinkielisessä lautakunnassa Pro Kirkkonummen Outi Saloranta-Eriksson esitti, että Urhea-toimintaa ei lakkauteta. Esitystä kannatti ainoastaan Mikael Korkman (Liike Nyt).
Urhean lopettaminen ja korvaaminen kaikille oppilaille tarjottavilla liikunnan valinnaiskursseilla on paluu nollapisteeseen. Se on menemistä sieltä missä aita on matalin ja osoittaa, ettei kenelläkään kunnassa ole ollut Urhea-toiminnan omistajuutta. Käytännössä tavoitteellisesti urheilevilta nuorilta viedään tuki, jolla on haluttu mahdollistaa koulun ja harjoittelun yhdistäminen.
Onko oikeasti niin, että liikunnallisesti lahjakkaille nuorille ei haluta Kirkkonummella mahdollistaa samanlaista kehityspolkua kuin matematiikassa, kielissä tai musiikissa lahjakkaille nuorille? Liikunta ja urheilu ovat myös kokonaisvaltaista hyvinvointia, jota ei Kirkkonummella valitettavasti arvosteta.
Urhea-konseptin jatkamista vastustivat siis lautakunnissa kaikkien poliittisten ryhmien edustajat, pois lukien vasemmisto, jolla ei ole edustajia opetuslautakunnissa sekä Pro Kirkkonummi, joka esitti toiminnan jatkamista. 16 henkilöä 20:stä siis vastusti tämän valtakunnan parhaaksi todettua nuorten urheilijapolkua! Valtuustoryhmien sisällä on toki painotuseroja liikunnan ja urheilun arvostamisessa, mutta näin johdonmukainen toiminta näyttää jo liikuntavastaisuudelta.
Lautakunnan päätösehdotuksessa todetaan, että yläkoulujen liikuntapainotus Urhea-mallilla ei ole toteutunut alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, eikä kunnan nykyinen malli tue parhaalla mahdollisella tavalla tavoitteellisesti urheilevia nuoria. Urhean omassa palautekyselyssä 75-80 % vastanneista oppilaista koki toiminnan hyödylliseksi. Meilläkin Urhea voisi toimia paremmin, jos kunta, koulut ja seurat tekevät tiivistä yhteistyötä.
Palautteen perusteella perheet, jotka ovat valmiit satsaamaan lapsiensa urheiluun, eivät todellakaan pidä lakkauttamista hyvänä ratkaisuna. Hyvin hoidettuna urheilijapolku on kunnalle iso pito- ja vetovoimatekijä. Olemme lähes 45 000 asukkaan elinvoimainen kunta ja pystymme tässäkin asiassa parempaan. Pro Kirkkonummen valtuutetut ovat sitoutuneet lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen myös urheilun keinoin ja tulemme pitämään myös jatkossa heidän puoliaan. Toivotaan, että nämä liikuntaan ja urheiluun liittyvät asiat kiinnostavat kaikkia myös vaalien välissä!
ANTTI KILAPPA
kunnanvaltuutettu

Viimeisimmät kommentit