Kirkkonummen vuoden 2019 tilinpäätös on karua luettavaa. Sekä tulot että menot pettivät ja poistot arvioitiin väärin. Vanhat säästöt on syöty. Pandemian tuomat poikkeusolot tuovat kovia haasteita tämän ja tulevien vuosien taloudenpidolle.
Tänä vuonna on talouden seurantaa on Pro Kirkkonummen aloitteesta lisätty. Näin parannetaan mahdollisuuksia ryhtyä tarpeellisiin korjaaviin toimenpiteisiin aiempaa nopeammin. Pro Kirkkonummi katsoo, että taloutta tulee vahvistaa suunnitelmallisesti eri vaihtoehtoja puntaroiden. Vanhasta luopuminen, uuden opettelu ja priorisointi ovat keskeisiä keinoja. Yhteisöllisyys ja digitalisaatio avaavat uusia mahdollisuuksia.
Kunnan suuren kiinteistöomaisuuden perkaaminen tulee toteuttaa nopeasti. Tarpeettomat ja vajaakäyttöiset kiinteistöt tulee myydä jolloin korjaus- ja ylläpitokustannukset pienenevät. Vuokratiloissa tapahtuva toiminta tulee ohjata omiin tiloihin aina kun se on mahdollista.
Uusien rakennusinvestointien mitoitukset ja aikataulut tulee arvioida uudelleen. Investointien tekninen toteutus, suunnittelu ja valvonta ei ole ollut riittävän huolellista mikä on johtanut kustannusten ylittymiseen. Tätä prosessia tulee parantaa.
Henkilöstö on kunnan tärkein voimavara ja palvelutuotanto voi olla hyvällä tasolla jos työtyytyväisyys on kunnossa. Huolimatta haasteellisista ajoista työhyvinvoinnista tulee pitää huoli. Henkilöstömenot muodostavat kuitenkin yhden kunnan käyttötalouden suurimmista menoeristä. Kuluvan vuoden talousarviossa sovittu pitkän aikavälin henkilöstösuunnitelma on toteutettava huolella huomioiden muutokset toimintaympäristössä. Nyt tähän suunnitteluun on tarpeen lisätä vielä tiukka arvio siitä, kuinka henkilöstön määrää voitaisiin esimerkiksi eläköitymistilanteessa vähentää.
Pro Kirkkonummi tukee kuluvan vuoden talousarviossa sovittua uutta kuntalaisten osallistuvaa vuorovaikutusta. Voimme esimerkiksi luoda yhteisöllisiä puistoja, joissa asukkaat voivat osallistua lähiympäristönsä viihtyvyyden parantamiseen. Tämän tyyppisiä uusia avauksia tarvitaan osana talouden tasapainottamista.
Uusimmat luvut kertovat, että Kirkkonummen kasvu on voimistunut. Kunta houkuttelee erityisesti nuoria ikäluokkia. Kirkkonummi on yksi maan verovoimaisimpia kuntia. Määrätietoisilla toimilla ja poliittisella rohkeudella talous saadan järjestykseen.
Pro Kirkkonummi ry. / Pro Kyrkslätt rf.
Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 31.6.2020
Viimeisimmät kommentit