Lukuisat upeat luontokohteet ja ulkoi­lu­mah­dol­li­suudet, monipuoliset harras­tus­mah­dol­li­suudet, kirjastot, uimahalli ja julkinen liikenne. Lapsiys­tä­väl­lisyys, kylämäisyys ja yhteisöllisyys. Tässä muutamia nostoja vastauksista Pro Kirkkonummen marraskuussa sosiaalisessa mediassa esittämään kysymykseen ”Mikä on parasta Kirkkonummella”.

Polkujen viitoitus, seurojen avustukset, kirjastojen materiaalit, linja-autovuorot ym. maksavat kaikki kuitenkin rahaa. Lisäksi haluamme ehdottomasti turvata laadukkaan palvelut vauvasta vaariin – niillä kun on vaikutusta meidän jokaisen hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Ensi vuoden talousarviossa pystyimme Apotin käyttöönottoa lykkäämällä varmistamaan esimerkiksi opetuksen resurssien pysymisen lähes nykytasolla.

Julkisella sektorilla menot rahoitetaan verotuloilla ja erilaisilla maksuilla. Valitettavasti olemme Kirkkonummella jälleen sellaisessa tilanteessa, että ensi vuonna tulot eivät riitä menojen kattamiseen. Tuotamme siis palveluita velkarahalla.

Suurin osa kunnan käyttömenoista on palkka­kus­tan­nuksia. Kunta on palve­luor­ga­ni­saatio ja se tuottaa palvelunsa pääasiassa henkilötyönä. Jokainen työntekijä on tärkeä, jokaisen työpanos on taatusti perusteltu. Kirkkonummi ei kuitenkaan tule selviämään tulevista vuosista ilman, että myös henkilöstön määrää ja työn tekemisen tapoja tarkastellaan säännöllisesti. Talou­sar­vi­o­kirjaan on kirjattu, että ”vapautuvan henkilöstön täyttä­mis­tar­vetta arvioidaan täyttö­lu­pa­me­net­te­lyssä ja em. tehtävät täytetään lähtö­koh­tai­sesti sisäisillä järjestelyillä”. Pro Kirkkonummi näkee, että pitkäjänteinen henki­lös­tö­suun­nittelu on ainut mahdollisuus taata palveluiden jatkuvuus ja välttää kerta­luon­toiset, rajut toimenpiteet kuten lomautukset.

Toinen iso menoerä on investoinnit. Pro Kirkkonummi pitää erittäin tärkeänä, että kunnan palvelut tuotetaan terveellisissä ja turvallisissa tiloissa. Kunnan kiinteis­tö­massaa pitää saada vähennettyä, jotta resurssit riittävät jäljelle jäävien tilojen ylläpito- ja korjaus­ku­luihin. Lisäksi inves­toin­ti­hank­keiden budjet­ti­seu­ranta pitää saada nykyistä paremmin päättäjien haltuun. Pro Kirkkonummi on tyytyväinen siihen, että talou­sar­vi­o­kirjaan on lisätty talon­ra­ken­ta­miseen liittyen ”mahdolliset hankkeen kokonais­kus­tan­nusten ylitystarpeet tulee tuoda valtuustoon etupai­not­tei­sesti”. Tämä lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja mahdollistaa korjaus­liik­keiden tekemisen.

Kunnanhallitus päätti 11.5.2020 §182 käyttötalouden toimin­ta­katteen vähintään 23 miljoonan euron vähen­nys­ta­voit­teesta vuosina 20-22 verrattuna vuoden 2019 tilin­pää­tökseen. Kunnan­val­tuusto päätti 29.6.2020 §51, että vuosien 2021-2022 sopeut­ta­mis­toi­men­pi­teistä päätetään talousarvion valmistelun yhteydessä. Ikävä kyllä tuo kevään päätös yhteisiin säästö­tal­koisiin osallis­tu­mi­sesta on unohtunut sekä virkamiehiltä että meiltä päättäjiltä syksyn aikana.

Koska kestävällä pohjalla oleva talous on itsenäisen kunnan elinehto, esitti Pro Kirkkonummi talousarvion käsittelyn yhteydessä ponnen, jossa edellytetään kunnan­hal­li­tuksen ryhtymään välittömiin toimen­pi­teisiin Kirkkonummen kunnan talouden tasapai­not­ta­mi­seksi ja sote- ja maakun­tau­u­dis­tukseen sopeutumiseksi. Tavoitteena tasapai­not­ta­mi­sessa on kunnan talouden kokonais­val­tainen haltuunotto ja hallinta.

Ensi keväänä käydään kuntavaalit. Toivottavasti vaalikentillä etsitään uusia ratkaisuja myös talous­ky­sy­myksiin.

PRO KIRKKONUMMEN VALTUUSTORYHMÄ

Artikkeli julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 18.12.2020.