Kirjoitin 2.5 Kirkkonummen Sanomiin artikkelin Nyt on taisteltava yrityksiemme puolesta. Toivon tuolloin Kirkkonummen kunnan päättäjiltä kriittistä tarkastelua yhteistyössä Enter Espoo Oy:n (Visit Espoon) kanssa tuotetuista Visit Kirkkonummi -kanavistamme, koska paikalliset yritykset tarvitsevat nyt kaiken tukensa pandemian jälkeisistä ajoista selvitäkseen.

Tuon artikkelin kirjoittamisen jälkeen Visit Kirkkonummi -nettisivuille on tullut jo paljon hyviä muutoksia. Minusta olisi loistava idea, jos kanavien ympärille voitaisiin vielä rakentaa pieni vapaaehtoisista kuntalaisista, kunnan työntekijöistä ja esimerkiksi kuntapäättäjistä koostuva ryhmä, joka edelleen jatkaisi viestin viemistä eteenpäin Enter Espoolle kirkkonummelaisten ja erityisesti sen yritysten toiveista nettisivuille ja somekanaviin. Uskon, että tällä tavalla luotaisiin taas lisää yhteisöllisyyttä ja päästäisiin parhaiten tukemaan juurikin meidän paikallisia yrityksiä. Paikallisten yritysten näkyvyyden tukeminen tuo heille tarvittua markkinointiapua, mikä toivottavasti näkyy myös kaivattuna myyntinä.

Heitänkin nyt palloa kuntavaalien jälkeen ja Kirkkonummen Yrittäjien vaalipaneelissakin paikallisia yrityksiä puolustaneelle Timo Haapaniemelle, olisiko Kuntakehitysjaoston lakkauttamisen jälkeen konkreettinen keino vaalilupausten lunastamiseen perustaa kyseinen ryhmä viemään eteenpäin yrityksiemme näkyvyyttä kunnassamme?

Visit Kirkkonummi -nettisivuilta ja kunnan nettisivuilta löytyy myös uusi Kirkkonummella tapahtuu -kalenteri. Toivottavasti kirkkonummelaiset yritykset, kuntalaiset ja täällä kesää viettävät mökkeilijät sekä turistit löytävät sen ja pääsemme näin nauttimaan mahdollisimman monen paikallisen yrityksen tarjoamista palveluista upeassa Kirkkonummen kesässä.

Artikkeli julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 18.6.2021.

Birgitta Salonen
Pro Kirkkonummi