Kunnallispolitiikassa päätetään asioista, jotka vaikuttavat välittömästi kunnan asukkaiden arkeen, mutta kuntapäättäjien tehtävä on myös puolustaa ja kehittää kuntaa eteenpäin. Tällaisia ovat mm, raideyhteydet, tiet ja maankäytön suunnittelu.

Paikallisjunat ovat olleet merkittävä osa työmatka- ja koululaisliikennettä Masalan, Jorvaksen, Tolsan ja Kirkkonummen asemien läheisyydessä asuville, mutta myös liityntäliikenteenä kauempaa tuleville. Myös Turun juna pysähtyi tiheästi Kirkkonummella aina vuoteen 2015 saakka, jonka jälkeen pysähdykset ovat jääneet muutamiin päivässä.

Rantaradan rakentamishistoria ulottuu jo 1800-luvun aivan loppupuolelle, jolloin Rantarata rakennettiin mahdollisimman halvalla. Ratalinjasta tuli mutkainen, koska mäet ja kalliot jouduttiin kiertämään ja rakentamista tapahtui pehmeiköille. Vuosina 1962-1963 rakennettiin kaksoisraide Masala-Jorvas-Kirkkonummi välille ja näiden töiden yhteydessä rataa myös oikaistiin.

Nyt Rantarata tarvitsee jälleen kunnostusta. Valtio myönsi Rantaradalle 60M€ tarvittaviin perusparannuksiin. Hyvin toimivaksi radaksi se tarvitsee kuitenkin enemmän, Kauklahdesta Kirkkonummelle yhden raideparin lisää sekä Kirkkonummen keskustasta länteen ohituskaistoja. Näin liikenne olisi sujuvampaa, eikä muun liikenteen tarvitsisi odottaa myöhässä kulkevaa liikennettä.

Nykyinen eduskunta on päättänyt jo Hanko-Hyvinkää radan sähköistämisestä sekä Espoon kaupunkiradasta, mikä tarkoittaa Leppävaaran ja Kauklahden välille rakennettavaa kahta lisäraidetta. Tällaiset kaksi lisäraidetta kaukoliikenteen ja lähiliikenteen käyttöön tarvittaisiin myös Kirkkonummelle.

Tulevaisuuden haasteena on myös junakapasiteetin riittäminen eli riittääkö tarpeeksi junia kaikille uusille suunnitelluille raiteille ja missä niitä huolletaan ja säilytetään. Maakuntatasolla on päätetty junavarikon sijoittamisesta Luoma-Mankin -alueelle. Tämä on kuitenkin aivan väärä paikka varikolle; paikka on kulttuurimaisemaa, Natura-alueen vieressä sekä savista rakennusmaata. Varikon sijainnista Luoma-Mankkiin on tullutkin paljon valituksia. Kirkkonummi hyötyisi varikosta Kirkkonummen keskustasta länteen, jolloin myös toinen raidepari rakennettaisiin ja tämä lisäisi junaliikenteen luotettavuutta ja takaisi junakapasiteetin riittävyyden Kirkkonummen raideliikenteeseen.

Raideliikenne on yksi parhaista kulkumuodoista. Se on turvallinen ja ympäristöystävällinen ja matkustaessa voi myös työskennellä. Se on myös hyvä vaihtoehto tavaraliikenteelle. Kirkkonummen asemista Tolsa on valmistunut ja Jorvakseen on rakenteilla nykyaikainen toimiva asema. Rantarata on jo olemassa oleva rata. Korjaaminen on ympäristöystävällistä ja rakentamalla kaksi raideparia lisää saataisiin toimiva paikallis- ja kaukojunaliikenne Kirkkonummelle.

Artikkeli julkaistu 29.5.2021 Kirkkonummen Sanomissa.

Minna Hakapää

Kirkkonummen kunnanvaltuuston 1. vpj

Pro Kirkkonummi

Rantaratatyöryhmän jäsen

https://minnahakapaa.com