Näin ennen kuntavaaleja puhutaan ja kirjoitetaan asioista, joita toivotaan lisää tai joihin toivotaan muutoksia. Itse haluaisin tuoda nyt esiin asioita, jotka ovat mielestäni hyvin Kirkkonummella ja joista voimme olla ylpeitä. Nämä samat asiat saivat myös minut ja perheeni muuttamaan tänne noin 2,5 vuotta sitten ja uskon, että näiden samojen tekijöiden takia Kirkkonummi sai viime vuonna myös eniten uusia asukkaita kymmeneen vuoteen.
Ensimmäisenä huomiona ja vahvana kokemuksenani ovat itse kirkkonummelaiset. Täällä asuu ystävällisiä, toisiaan arvostavia ja toimeliaita ihmisiä, jotka luovat positiivista me-henkeä. Tämän koin heti tänne muutettuamme ja toivon sen jatkossakin säilyvän eteenpäin pyrkivän ja turvallisen yhteisön merkkinä. Täällä on hyvä yhteishenki, joka näkyy pienissäkin arjen kohtaamisissa. Meidän on kuitenkin pidettävä aina mielessä se, että joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Siksi heikoimmassa asemassa olevia on tuettava silloin, kun he sitä tarvitsevat, jotta joukkue, meidän kuntamme, menestyisi jatkossakin mahdollisimman hyvin.
Kirkkonummi on väljään asuttua aluetta ja se on minusta näin Koronavuotena entisestään korostunut hyvänä puolena, ihmisten voimavarana. Monet ovat hakeutuneet luontoon kaupunkikodeistaan tänne Kirkkonummen upeisiin luontomaisemiin. Mielestäni tämä ihmisten lisääntynyttä liikkumista koskeva havainto kannattaa ottaa vakavasti huomioon mahdollisena pysyvänä muutoksena, silloin kun suunnitellaan kaava-alueita ja infraa. Hyvällä kaavasuunnittelulla ylläpidetään väljää kylämäistä asumista Suomen vihreimmässä kunnassa. Tämän tittelinhän Kirkkonummi sai vuonna 2020. Tämä on hieno saavutus, josta voimme kaikki olla ylpeitä.
Kirkkonummelta löytyy myös yksi Suomen hienoimmista kirjastoista. Uskon, että kukaan ei enää vuosien jälkeen muista sen rakentamiseen liittyviä vaikeuksia, koska tämä kirjasto tarjoaa kuntalaisille hienot, tasa-arvoiset mahdollisuudet kartuttaa sivistystä, järjestää upeita konsertteja ja tapahtumia ja tehdä etätöitä. Kirkkonummelta löytyy myös juuri avattu uusi upea Jokirinteen koulukeskus, joka tarjoaa lapsiperheille ja koulun henkilökunnalle, mitä parhaimmat puitteet oppimiselle ja opetukselle. Muun muassa nämä investoinnit toimivat Kirkkonummella erittäin hyvinä asukkaiden veto- ja pitovoimina.
Kehitystä pitää tapahtua jatkossakin, mutta mielestäni meidän olisi tärkeää muistaa ja olla vaikuttamassa siihen, ettei kiireellä ja huonosti valmistelluilla hankkeilla pilattaisi kuntamme luontoarvoja, viihtyvyyttä ja hyvää kasvua. Tulevat suunnitelmat, kuten esimerkiksi junavarikko ja soteuudistus sekä kouluhankkeet ja keskustan uudistaminen, tulevat vaikuttamaan myös Kirkkonummen tulevaisuuteen paljon. Haluankin tällä kirjoituksellani herätellä kaikkia meitä kirkkonummelaisia arvioimaan kuntaa kokonaisuutena ja vaikuttamaan hyvien asioiden säilyttämiseksi. Seuraavan valtuustokauden eli neljän vuoden aikana rakennetaan Kirkkonummea taas pitkälle eteenpäin, joten toivon, että Kirkkonummella säilyisivät vahvoina myös nämä arvot; turvallisuus, innovatiivisuus, luonto ja toisista välittäminen, jotka painoivat myös vaakakupissa valitessani perheeni kanssa Kirkkonummen kotipaikaksemme.
Birgitta Salonen
Pro Kirkkonummi vpj
Kuntavaaliehdokas
Artikkeli julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 12.3.2021.
Viimeisimmät kommentit