Espoon kaupunki on lanseerannut uuden vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun eli Kulkukeskuksen (ent. kaupunkikortti). Suunnittelu on edennyt pisteeseen, jossa tarjouspyynnön jättäneet autoilijat (taksit) kilpailutetaan hintajärjestyksessä. Näin siitä huolimatta, että Espoon kaupunki on saanut markkinaoikeudelta päätöksen kilpailuttaa kyytien välittäjän uudelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimman alennuksen ennalta määrätystä sopimushinnasta antaneet autoilijat pääsevät mukaan kulkukeskukseen. Hinnoittelussa käytetään uudistuneessa kulkukeskuksessa pelkästään kilometripohjaista hinnoittelua, eikä aikaisemmin maksettua aikaveloitusta tai avustuslisää enää makseta. Kirkkonummi on lähdössä mukaan kulkukeskukseen pilottikuntana, jonka jälkeen palvelu laajenee koko Uudenmaan alueelle. Palvelun tulisi alkaa lokakuussa 2020.
Kaikessa hiljaisuudessa Kirkkonummi on siis lähdössä mukaan hankkeeseen etulinjassa säästösyistä. Asiasta on tiedotettu hyvin puutteellisesti niin yrittäjille ja kuljettajille kuin nykyisille asiakkaillekin. On myös sanomattakin selvää, että uusi kulkukeskus tekee suuren loven jo vaikeuksissa olevien taksikuskien lompakkoon. Moni yrittäjä onkin päättänyt jo kilpailutuksen alkuvaiheessa olla jättämättä tarjouspyyntöä lainkaan. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että varsinkin esteetöntä kalustoa on hyvin vaikea saada, eikä tuleva malli kannusta yrittäjiä enää satsaamaan vähäpäästöisiin autoihin. Asiakkaalle muutos on myös suuri: kyytejä tullaan jatkossa yhdistelemään samaan suuntaan kulkevien asiakkaiden kesken, joka tarkoittaa pidempiä odotuksia. Kyydin tilaamiseen tarvitaan jatkossa myös älypuhelimeen ladattava sovellus. Tolpalla seisova pitkä taksirivi ei siis enää takaa kyydin saantia. Vaikka oikeanlainen taksi löytyykin rivistä, joutuu asiakas todentamaan henkilöllisyytensä kuvallisella henkilökortilla kuskille, joka soittaa puolestaan välityskeskukseen kyydin saamiseksi koneelle. Vihdoin kyydin saapuessa on hinta määritelty etukäteen käyttäen lyhyintä reittiä, matka-ajasta riippumatta.
Täytyy siis suuresti ihmetellä, miksi juuri Kirkkonummi on valikoitunut pilottikunnaksi? Miksei Espoo itse aloita kulkukeskuksen kokeilua ja laajenna sitä hiomisen jälkeen valmiina palveluna muihin kuntiin. Miten käy asiakkaiden, jos pilottivaiheessa tulee ongelmia? Kuka kustantaa henkilökortin ja opettaa uuden sovelluksen käytön kehitysvammaiselle tai sokealle asiakkaalle? Kuljetuspalvelu on kuitenkin vammaispalvelulain määrittämä palvelu, jonka tarkoituksena on turvata yhtäläinen liikkumisvapaus vaikeavammaisille. Toivonkin, että Kirkkonummi toimii vastuullisesti ajatellen etunenässä kuntalaisia, eikä kustannuksia. Vielä on mahdollista perääntyä hankkeesta!
Saara Ketola, taksiautoilija ja Pro Kirkkonummen jäsen
Kirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 9.9.2020
Viimeisimmät kommentit