
Lauri Valli
Yrittäjä
Olen monella alalla toiminut perheellinen sarjayrittäjäksikin kutsuttu yrittäjä, urheilija ja valmentaja. Vedän Masalan Kisan sulkapallojaostoa, ja olen Maskin hallituksen jäsen.
Tavoittelen objektiivisuutta, rehellistä vuorovaikutusta ja faktapohjaista päätöksentekoa. En ole paskantärkeä, eikä minua purista hartioiden välistä tunnustaa olleeni väärässä, jos faktat niin osoittavat. Olen ekstrovertti ja suht empaattinen tyyppi, jota kiinnostaa yhteisen hyvän rakentaminen.
Haluan antaa panokseni yhteisten asioiden hoidossa. Erityisesti olen kiinnostunut löytämään ratkaisuja ja keinoja estää pääkaupunkiseudulla nähdyn katujengi-ilmiöiden leviämisen Kirkkonummella, ja lisätä lasten ja nuorten turvallisuutta sekä hyvinvoinnin edellytyksiä.
Pidän myös tärkeänä, että kunnan varojen käyttö, erityisesti rakentamisessa, olisi hyvin suunniteltua, läpinäkyvää ja valvottua. Investointeja ja rakentamisen laatua tulee seurata, siten ettei kunnan piikki ole aina auki. Minulla on laaja kokemus rakennusalalta, ja toisin pöytään osaamista ja terveen kriittistä mutta ei rakentamisvihamielistä vaikuttamista kunnan hankkeisiin.
Pidän tärkeänä, että yhteisten varojen käytössä huomioitaisiin kohteesta riippumatta kokonaistaloudelliset vaikutukset. Meidän tulisi rakentaa yhdessä kestävää kuntaa, ja kunnantaloutta.
Minua motivoi ihmisten henkinen kasvu, haasteiden voittaminen ja rauhan eteen työskenteleminen. Ylpeys ei saa estää meitä näkemästä.
Yhteydenotot: lauri.valli@masalankisa.fi