
Jarkko Miettinen, 236
Näyttelijä
Yhteisöllisyys luo turvallisuutta!
Jarkko Miettinen on 41-vuotias näyttelijä. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi teatterikorkeakoulusta vuonna 2008.
Miettinen on näytellyt useilla ammattiteatterinäyttämöillä, kuten Lahden kaupunginteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa, ja tehnyt lukuisia teatteri rooleja draamasta komediaan. Miettinen uskoo, että teatterin voima on yhteistyössä. Sama pätee hänen näkemykseensä politiikasta ja yhteisten asioiden hoidosta, yhteistyössä ja toisiamme kuuntelemalla voimme onnistua.
Jarkko näyttelee tällä hetkellä Salatut elämät -tv-sarjassa ja on työskennellyt myös monissa muissa tv-tuotannoissa sekä radionjuontajana ja tehnyt esiintymisiä puhujana.
Jarkolle tärkeää on lasten ja nuorten hyvinvointi yhteiskunnassamme. Hän uskoo, että voimme poliittisilla päätöksillä vaikuttaa myös koulukiusaamiseen, jonka estäminen on hänen mielestään yksi keskeisimmistä nuorten hyvinvointiin vaikuttavista seikoista. Miettisen mielestä jokainen nuorten mahdollisuuksiin ja hyvinvointiin satsattu euro on säästöä tulevaisuudessa. Siksi paikallisesti kunnan ja kolmannen sektorin yhteistyö nuorten eteen on jatkuttava vahvana.
Jarkko haluaa myös elävöittää tapahtumien Kirkkonummea ja paikallista kulttuurielämää. Tulevaisuudessa Kirkkonummi voisi olla myös tunnettu vilkkaasta omasta ammattimaisesta kulttuuri-ja esitystuotannosta, jota halutaan tulla katsomaan myös muualta pääkaupunkiseudulta. Kulttuuripalvelut lisää kunnan elinvoimaa ja kiinnostusta sekä luo asumismukavuutta ja paikallisia palveluja.
Melko uutena kirkkonummelaisena Jarkko haaveilee palvelupolusta ja perehdytyksestä, jonka avulla jokainen uusi asukas voisi integroitua nopeasti ja kokea olevansa osa Kirkkonummelaista kyläyhteisöä.
Luonnossa liikkuminen on Miettiselle nautinto ja elämäntapa, ja perheenisänä hän ajattelee että kirkkonummelaisen puhtaan ja aidon luonnon säilyttäminen jälkipolville on jokaisen vastuulla.