Sivistyksen talo Lyyra

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta kokoontui 20.5. kokoukseensa, missä asialistalla oli myös Fyyrin viereen rakentuvan uuden yhteiskampuksen nimeäminen. Valmistuessaan tämä rakennus tulee tarjoamaan tilat noin 800 lukio-opiskelijalle ja noin 550 musiikkiopiston ja kuvataidekoulun oppilaalle sekä kansalaisopistolle. Nyt näin valmistujaisviikonlopunkin kunniaksi on hienoa nostaa tätä juuri yhdessä valittua kampuksen nimeä – Sivistyksen talo Lyyra.

Valittu nimi Lyyra kuvaa sekä ylioppilaslakissa olevaa merkkiä että soitinta, mistä voi johtaa myös mielenyhtymän rakennukseen tuleviin komeisiin ulkopilareihin. Mielestäni oli myös jälleen todella hienoa, että kuntalaisia osallistettiin nimen valitsemisessa – osallisuus on edellytys demokratialle. Nimiehdotuksia kerättiin kaikille avoimella Webropol-kyselyllä sekä paperilomakkeella kunnan kirjastoissa vuoden 2025 alussa. Ideahaussa saatiin yhteensä 120 nimiehdotusta.

Nimeämisprosessi itsessään oli myös hieno sivistyksen esimerkki, missä kuultiin ja tultiin kuulluksi erilaisista näkemyksistä ja mielipiteistä ja lopulta yhdessä päädyttiin valittuun nimeen. Valmistuessaan Sivistyksen talo Lyyra huokukoon tätä jatkossakin – Kirkkonummella sivistys on arvostettua. Sivistys on muutakin kuin kirjatietoutta.

Kirkkonummi 700 vuotta sivistystä 2030 on saanut taas jälleen konkreettisia tekoja toteutuakseen. Sivistyspalvelut on investointi tulevaisuuteen. 

Täten toivotan myös paljon onnea kaikille kevään valmistuville!

Birgitta Salonen

Puheenjohtaja, Pro Kirkkonummi

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen

 

Kirkkonummi 700 vuotta aallonharjalla

Kirkkonummi 700 vuotta aallonharjalla

Näin itsenäisyyspäivän alla on hyvä muistella sekä erityisesti olla kiitollinen ja huomata, mitä kaikkea meille on jo mahdollistunut Suomena ja suomalaisina. Kirkkonummella niin kuin koko Suomessa, moni asia on jo todella hyvin, vaikka ne meinaavat jäädä kaiken ikävän...

Koulujen ja päiväkotien yhteisöllisyys

Koulujen ja päiväkotien yhteisöllisyys

Koulujen ja päiväkotien yhteisöllisyys On taas aika aloittaa koulut ja päiväkodit kesän jälkeen. Perheet näkevät jälleen tuttuja ja turvallisia opettajia ja muita arjen aikuisia sekä lapset ennenkaikkea tärkeitä ystäviään. On taas aika oppia uutta, kasvaa ja kehittyä...